Lingua livone

Da Wikipedia, l'enciclopedia libera.
Livone † (līvõ kēļ o rāndakēļ)
Parlato in Lettonia
Persone 0
Classifica Estinta
Filogenesi Lingue uraliche
 Lingue ugrofinniche
  Lingue finnopermiche
   Lingue finnovolgaiche
    Lingue finnosami
     Lingue baltofinniche
Codici di classificazione
ISO 639-3 liv  (EN)
SIL liv  (EN)


La lingua livone[1][2] era una lingua baltofinnica parlata in Lettonia.

Distribuzione geografica[modifica | modifica sorgente]

Secondo Ethnologue il livone era parlato in Curlandia e nell'area di Riga. Questa lingua si è estinta nel 2013 con la morte dell'ultimo parlante nativo all'età di 103 anni.

Sistema di scrittura[modifica | modifica sorgente]

La sua ortografia è una derivazione sia di quella lettone sia di quella estone.

Alfabeto latino-livone:

A/a, Ā/ā, Ä/ä, Ǟ/ǟ, B/b, D/d, Ḑ/ḑ, E/e, Ē/ē, F/f, G/g, H/h, I/i, Ī/ī, J/j, K/k, L/l, Ļ/ļ, M/m, N/n, Ņ/ņ, O/o, Ō/ō, Ȯ/ȯ, Ȱ/ȱ, (Ö/ö), (Ȫ/ȫ), Õ/õ, Ȭ/ȭ, Ó/ó, P/p, R/r, Ŗ/ŗ, S/s, Š/š, T/t, Ț/ț, U/u, Ū/ū, (Y/y), (Ȳ/ȳ), V/v, Z/z, Ž/ž.

Esempio di lingua scritta[modifica | modifica sorgente]

MUSTĀ PLAGĀ VALSÕ

Kubbõ āt tuļ immõr satunnõd mingizt.
Mustā lupāt um vȯrd tutkām jūs.
Nǟlgalizt nīelõb min mȯistõmõt rõkūd
Sigžtūļ käds ikš dadžā ja ūgõb.
Mitikš äb tō ku sa kēratõkst pǟgiñ:
Um jõvīst, až sāina pǟl kēratõd "A".
Võid stalažod arrõ, až sainõ äb sȭita -
Ma vāgiž set kītõb, ku jõvīst tīed sa
Ja tikkiž ja tegīž um lagtõd sin tōmi
Sīest, mis sinnõn tīemõst ja mis sinā võid.
Až suggõbõd suodād ja revolūtsijõd,
Siz nustām sīes pāikal. Pǟdõ ka mēg.
Až nai ikškõrd vāldiž ka mäddõn tīeb sillõ.
Īezõ palābõd sīlmad, kus pīegiļtiz irm.
Siz grumā touvõd mäd' āndabõd villõ
Ja kõzzist pīkstõbõd pimdõd joud.
Ni īdskubs himnõ mēg lōlam īe pierrõ,
Sīest mēḑi ta kāitsõb ja sīnda ka tōks.
Sīest lōlam mēg: "Julgizt ni, veļīd, tīe jūrõ!"
Täuds sidāms oppõrmīel põrāndõks.
Leb Valst āigastsadā võilõb se kāngaz,
Mustā ku loptõmõt mōīlmarūim.
Kuñš īebõd pandõkst, kūoḑõd ja kuodād,
Täddõn nagrõs muidlõb kūolõn pǟlū.

Note[modifica | modifica sorgente]

  1. ^ Emanuele Banfi (cur.), La formazione dell'Europa linguistica, La Nuova Italia, Firenze, 1993, p. 515
  2. ^ Péter Hajdú, Introduzione alle lingue uraliche, Rosenberg & Sellier, 1992, ISBN 88-7011-521-6.

Altri progetti[modifica | modifica sorgente]